Ranen kanssa on osallistuttu kevään aikana kolmeen WT kokeeseen, joista kahdesta lähdettiin kotiin VOI2 tuloksen kera. Kaikissa käydyissä kokeissa on ollut todella mielenkiintoiset ja metsästykselliset tehtävät. Myös kokeiden tunnelma on ollut hyvä, kaikki kannustavat toisiaan ja antavat vinkkejä suorittamiseen. Soisin, että useammatkin noutajat osallistuisivat tähän koemuotoon.

Voittajaluokassa koiran tulee pystyä suorittamaan useimmat tehtävät parityönä, yhdessä kokeessa testattiin koiriemme passityöskentelyä kuuden koiran yhtäaikaisessa drive-ajoketjussa. Koiran tulee olla rauhallinen, pysyä paikallaan ja olla ääntelemättä, vaikka ketjussa kuinka metsästetään ja ammutaan. Passityön harjoitteluun ja rauhallisuuteen kannattakin panostaa pennusta asti (vinkkinä Indy-Lab pennuille :))

Eniten meillä on Ranen kanssa vieläkin harjoiteltavaa metsästyksen hallinnassa ja kuuntelussa, pyrkimys on joskus päästä täydelliseen suorittamiseen, ilman turhia käskytyksiä ja ohjaajan sähläämistä. Toki hyvä piirre on se, että koira osaa metsästää, vielä, kun tuon piirteen saa haltuun niin, että ohjaajakin pysyy perässä :) 

Ranen poika, Lätkä osallistui sunnuntaina 15.5. Lappeenrannan WT-kokeeseen. Lätkä ja Hanna selviytyivät kokeesta hienosti sijoittuen kolmanneksi ALO1 tuloksella (92 pistettä). Onnea Hanna ja Lätkä!

13091725_10208262741701266_1620530583_o.
kuva Krista Leinonen

Ranen ja Demin pennut kennel Indy Labissa täyttivät tällä viikolla seitsemän viikkoa. Aika rientää nopeasti ja kohta hiljenee pentujen tassujen töminä Ullan ja Titin luona. Pennuilla on nyt viralliset nimet: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI50454%2F12&R=122. 

Kaikilla pennuilla tulee olemaan kodit, joissa on suunnitelmissa harrastaa rodunomaisia lajeja tai metsästystä.  Onnea matkaan pennuille ja opettavaisia hetkiä uusille ohjaajilleen. Kiitos Ullalle & Titille tästä mielenkiintoisesta keväästä, yhteistyömme jatkuu varmasti edelleen!

_A161105.jpg
Ylpeät vanhemmat jälkikasvunsa kanssa
kuva Kristian Ahlorth